Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin muistathan lapsias´ päällä maan.
Teit eestämme, Isä, niin paljon työtä,
siitä sinulle kiitos – ja hyvää yötä!
Olit aina niin hyvä ja herttainen,
oli sydämes´ jalo kuin kulta,
palkitkoon Isämme taivainen,
mitä saaneet oommekaan sulta
Kiitos sulle rakkaimpani, olit kallein päällä maan,
annoit voiman, uskalluksen, jota arkeen tarvitaan.
Olet mennyt, olen yksin, perääsi näin huutaen
äänettömän huokauksen: Olet rakkain, tiedät sen.
Kun vanhuus saapui ja voimat uupui ja kaipuu kaikesta hälveni.
Sen näki korkein ja käteen tarttui vei kotiin matkasta väsyneen
Kehtolaulun taivaallinen lintu laskeutui päälle lapsen pään.
Kantoi kimmeltävään unen maahan lumisulkaisilla siivillään
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.
Rakas ystävä ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme
Taivaan katse pysyy meissä,
hiljentää särkyneet äänet,
miten syvältä tulevatkin,
ja tyynnyttää levottomat unet,
enkelien ikävän.